Oma koti kullan kallis

Olen uskomattoman onnellinen. Kuluneen kuukauden aikana olen vellonut niin väsymyksessä, vihassa, onnellisuudessa, hilpeydessä kuin ikävässäkin. Elämä on vihdoin asettunut raiteilleen oman kodin ja työpaikan myötä, mutta arki Suomessa ei ole koskaan pakahduttanut minua moisiin onnellisuuden tunteisiin, mitä täällä saatan kokea jopa maanantaina kello seitsemältä aamulla. Jokaisena aamuna bussille kävellessäni toivottaa vähintään yksi täysin tuntematon ihminen hymyilevästi hyvät huomenet, aurinko paistaa siniseltä taivaalta, palmupuut heiluvat kevyessä kesätuulessa. Työmatkalaiset katsovat toisiaan silmiin, hymyilevät, kiittävät bussikuskia ja saattavat vaihtaa sanasen vierustoverin kanssa - muttei koskaan väkinäisesti. Toiseksi viimeisenä työpäivänäni olin lähtenyt aamulla seitsemältä kohti kauppakeskusta ja kotikatua takaisin päin tallailin vasta 22.30, itkuväsymyksen partaalla, koska kiireen vuoksi en pitänyt ensimmäistäkään kunnon taukoa 12,5 tunnin työpäiväni aikana. Satuin samaan hissiin täysin tuntemattoman naapurini kanssa, joka kaivoi repustaan sushirullan ja vaati minua ottamaan sen, täysin ilman syytä. Ihmisten pyyteettömyys ja aito hyväntahtoisuus saa suupielet kohoamaan kohti taivasta joka ikisenä päivänä. Perthissä ihmiset tuntuvat aidosti nauttivan elämästään, mikä tekee kaupungista hyvän paikan olla. Viime viikkoina olen tuntenut oloni kotoisammaksi täällä, kuin koskaan Suomessa. Mitä syvemmälle arjen syövereihin pääsen, sitä vahvemmin tunnen, ettei Suomen välttämättä tarvitse olla tukikohtani loppuelämääni. Kukapa näitä osaa ennustaa, eiköhän elämä minut jonnekkin johdata!

Elämä joulupalloartistina alkoi marraskuun puolivälin jälkeen. Sain paikan "tuuraajana", olin henkilö, joka täytti aukot työvuorolistassa. Tein vuoroja kuudessa eri ostoskeskuksessa, lähin vain puolen tunnin bussimatkan päässä, kaukaisimpaan otin kaksi bussia ja junan ja matkan pituus venähti tuntiin ja kahteenkymmeneen minuuttiin suuntaansa. Kun joulukuu pärähti käyntiin, päästiin joulun aukioloaikoihin ja päivät alkoivat venymään todella pitkiksi. Läntisessä Australiassa yleensä vaatekaupat ovat auki 9-17.30 ja joka viikko on yksi päivä (kaupungissa perjantai, esikaupunkialueilla torstai), jota kutsutaan nimellä "late night shopping". Tuolloin kaikki kaupat ovat auki yhdeksään asti illalla. Meidän joulupallokoristelijoiden systeemi oli sellainen, että jokaisena päivänä kaksi ihmistä oli töissä koko aukiolon ajan. Viimeisten kahden viikon ajan tein poikkeuksetta 9-13 tuntisia päiviä ja voin kertoa, etten ihan heti lähtisi askartelemaan moisia kotonani tämän kokemuksen jäljiltä. Sisälläni asuu työnarkomaanimörkö, joka herää henkiin aina, kun voin vaikuttaa omiin tuntimääriini. Työn alkaessa puhuttu noin 20 viikkotunnin määrä muuttui 50 tunniksi joulukuun kiireessä ja näinä hulluina viikkoina käytin aikaa työmatkoihin noin 8-15 tuntia. On jäänyt blogin kirjoittamiset vähälle tällaisen arjen pyörityksessä!

Valitse puusta mikä tahansa pallo, hinnoittelu koon mukaan. Kirjoita paperille nimi ja me kirjoittamme sen palloon!

Lopputulos jo neljäntenä työpäivänä

Vikan työpäivän erikoistilaus! Joulupalloammattilainen kuittaa!

Kämppiselämä on ollut erinomaista! Marraskuun 20. muutimme Kristan kanssa uuteen ihanaan lukaaliimme, eikä kovinkaan montaa tylsää hetkeä ole koettu sen jälkeen. Ensimmäisen viikon meillä kyläili Kristan kaveri Kiia (moi, jos oot siellä!) ja siitä heti putkeen sain vieraakseni Jussin Järvenpäästä. Kävin Jussin kanssa erittäin vakavasti otetuilla tindertreffeillä kolme päivää ennen lähtöäni ja täällä sitä nyt morotettiin maailman toisella puolen! Moi myös sulle, jos sieltä itärannikolta vielä tätä seurailet! Viimeiset pari viikkoa enemmän tai vähemmän on sohvalla loisinut ihana suomalaistyttö Emma, joka jätti Suomikommuunin tapaninpäivänä ja suuntasi vähän pidemmälle roadtripille kohti Adelaidea. Joulua edeltävänä viikonloppuna saimme kuitenkin lisävahvistusta, kun Kristan ystävä Riina muutti vapaana olevaan huoneeseen ja tuli jäädäkseen. Melkoista härdelliä on ollut elämä meidän kommuunissamme, mutta sulavan yhteistyön tuloksena homma on toiminut moitteetomasti. Elämänkoulu saattoi alkaa, kun lyötiin pari kokkaustaidotonta säheltäjää yhteen keittiöön. Smoothiekone pörisee kovaa vauhtia ja banaanipannareita syntyy harva se päivä niin aamiaiseksi, päiväruoaksi kuin illalliseksikin (kolme kanamunaa, yksi banaani. Sekoita. Paista. Nam!).

Joulu sujui vauhdikkaissa merkeissä. Aattopäivän vietin itse töiden merkeissä ja jätimme juhlistamiset suosiolla torstaille. Hieman ennakoiden poikkesimme Ikeassa viikkoa aikaisemmin hakemassa piparitaikinaa ja glögiä, mutta siinä kaikki perinteinen joulumeininki tänä vuonna olikin. Söimme tyttöjen kanssa Kristan valmistamaa järjettömän hyvää lohipastaa ja kittasimme viiniä heti aamupäivästä aamuyöhön saakka. Kotoa lähetetty joulupaketti ei ihan kerennyt ajallaan perille, joten vietämme varmaan joulua yhä uudestaan pitkin kevättä, jäihän joulutortutkin vielä paistamatta. Joulutorttuja huhtikuussa - YOLO!

Krista ja Emma!

Olen tapaillut viime aikoina David Beckhamia muistuttavaa järjettömän hyvännäköistä aussimiestä, joka tykkää tuoksukynttilöistä ja kissoista. Tunnevammaisena, yksin viihtyvänä ihmisenä pidän tätä lähes suurimpana Australiassa saavuttamanani asiana. Hyvä Veera!

En olisi koskaan uskonut päätyväni asumaan Suomikommuuniin Australiassa. Käytän englantia joka päivä, työskentelin kielellä asiakaspalvelussa erittäin sujuvasti ja nautin siitä, kuinka joka päivä oppii jotain uutta. Erityisesti täällä käytetyssä englannissa on paljon sanoja, jotka eivät satu korvaan Euroopassa ihan joka päivä, mutta kysymällä selviää. On kuitenkin ihanaa jakaa asunto ihmisten kanssa, jotka kasvoivat samassa kulttuurissa ja puhuvat kieltä, jota olen oppinut arvostamaan täysin uudella tavalla. Miten voit näppärästi kertoa vieraalla kielellä ihmisen olevan "huithapeli" tai kertoa, kuinka meinasit pakahtua onnellisuusvyöryyn? Eiköhän näille asioille vastaavat sanat löydy, mutta oma kielitaitoni on vielä kaukana moisten vivahteiden sujuvasta käytöstä. Tilannehuumori tuntuu myös edelleen hankalalta, kolmen sekunnin viiveellä heitetty läppä harvoin kuulostaa hyvältä. Suomikommuunissa saa purkaa päivän ajatukset suorana ajatusvirtana, maata hiljaa tuntematta oloaan kiusaantuneeksi ja kuunnella parhaita suomihittejä olematta ainoa, joka laulaa mukana. Tunnen olevani todella onnekas, kun olen päässyt elämään näin loistavien tyttöjen kanssa.

Emman 24 vee bileet!

Koska elämä työttömänä on taas ajankohtaista, kuulumisia saattaa tulla jopa useammin kuin kuukauden välein. Kiitos kaikille malttavaisille! En tiedä yhtään, minkä tyyppistä duunipaikkaa lähden etsimään, mutta jotain on löydettävä ja melko nopeasti. Eiköhän tekevälle kuitenkin töitä löydy! Luottavaisin mielin viikonloppuun - kohta on jo vuosi 2014 taputeltu, ääk!