Valmiina lähtöön!

Viimeinen viikko Perthissä on pärähtänyt käyntiin mitä järkyttävimmän räkätaudin murjelemana. Kevyet oireet olivat havaittavissa jo perjantaisena aamuna, kun sain aamutuimaan puhelun pomoltani ja ääni käheänä, poskiontelot turvonneena sain varsin mieluisen päätöksen tehtäväkseni; tekisinkö vielä täyden viikon töitä aina lauantaihin asti vai haluaisinko viettää viimeisen Perth viikkoni vapaana kuin taivaan lintu? Niin loputtoman pitkiltä tuntuivat viimeiset työpäiväni ja ajatuskin kuudesta jäljellä olevasta sai mieleni painumaan läpi maapallon aina Suomeen asti, että kevyin mielin ilmoitin tekeväni viimeisen päiväni samaisen viikon lauantaina ja nauttivani vapaudesta viimeisen Western Australia viikkoni. Taloudellisesti tämä ratkaisu ei todellakaan ollut fiksu, mutta olen oppinut Australiassaoloaikana (yhteen vai erikseen? Olen hukassa) uskomaan asioiden järjestymiseen ja siihen luottaen jätin työpaikan taakseni viikkoa aikaisemmin. Lauantaina oli tietysti lähdettävä juhlimaan työttömyyttä kollegoideni kanssa ja ratkiriemukas ilta ei tehnyt kovinkaan hyvää fyysiselle hyvinvoinnilleni, jota nyt kovasti yritän parannella pikavauhdilla litkimällä kurkusta alas inkivääri-sitruuna-hunajavettä, jotta saisin vielä viimeiset salikortin käyttökerrat käytettyä ennen lähtöä.

Musta ei kuulemma tällä makaroonilaatikkosuorituksella ruokabloggaajaa tule, vaikka voisin vannoa nähneeni kuolatippojen valuvan erään suurisuisen master chefin leuoilla tämän lauseen suusta lipsahdettua.

Säästötili on onnellisempi kuin aikoihin kun lukema ei ole enää kaksinumeroinen, mutta kun tänä kyseisenä erinomaisena perjantaisena vapaapäivänä aikaa oli aikaa pohtia tulevaisuuden vaihtoehtoja, satuin löytämään uuden farmityöpaikan. Working hostelli, jonne olimme alunperin suuntaamassa, on erittäin täynnä tällä hetkellä ja noin 60 backpackeria odottelee sesongin ja töiden alkamista. Odotusajaksi arvioitiin vähintään kuukausi, joka on rahallisesti melkoinen tappio, eikä pankkitilin miinukselle höylääminen tällä hetkellä kovinkaan kiinnosta. Uusi kohteemme löytyikin Gumtree/googletus sekasikiöhässäköinnillä ja kappas vaan - uusi kohdekylämme on nimeltään Gatton, sijainti noin 90 kilometriä Brisbanesta ja työt alkavat seuraavana päivänä saapumisestamme. Majoitumme omakotitaloihin muiden reissaajien kanssa, työpäivien pituus on 6-12 tuntia ja työtehtävät ovat mitäpä muutakaan kuin vihannesten poimintaa. Tällä hetkellä sesonkituotteita ovat sipulit, parsakaalit, kurpitsat ja salaatit. Ensimmäiset kolme viikkoa palkkaa maksetaan kerätyn määrän mukaan, mutta niin sanotun harjoittelujakson jälkeen alkaa 18-22 dollarin tuntipalkka juoksemaan. Uskoisin, että 88 farmipäivää tulee kasaan minimiajassa eli kolmessa kuukaudessa, jonka jälkeen on myös toivottavasti jokunen sentti kertynyt säästöönkin, kun pienessä kylässä tuskin kovinkaan montaa sijoituskohdetta löytyy.

Kun suunnitelma on kerrankin näin ehta, olemme päättäneet viettää muutaman päivän Brisbanessa ennen totaali eristäytymistä sivistyksestä. Lähdemme lentämään todennäköisesti tiistaina 7. päivä, jonka jälkeen voisimme aina sunnuntaihin asti tutkiskella tätä itärannikon suurkaupunkia ja fiilistellä, mitä maan toinen puolisko tulee tulevaisuudessa tarjoamaan. Ajatuksena on löytää couchsurfing host ja säästää jälleen asumiskustannuksissa, sekä mahdollisesti saada turistiopas ja uusia paikallisia tuttuja heti paikanpäälle saapuessa. Tehokasta suunnittelua, vaikka itse sanonkin!

Asiat Perthissä on nyt vihdoin ja viimein siinä jamassa, että lähteminen ei aiheuta hengenahdistuksia ja yöunille voi vaipua varsin hyvillä mielin. Ainoa asia mikä tosin ei anna mielelleni rauhaa, on tavaran määrä. Miksi pitää olla jotain typeriä painorajoja? Kannan koko elämääni matkalaukussa, mikä jo yksinään tuntuu varsin karsealta ajatukselta, mutta 23 kiloa?! Kuka ikinä määrittelikään kyseisen 23 kiloa, ei ajatellut asiaa alusta loppuun. Ratkaisuehdotukseni tulee tässä: erityislippuja pitäisi olla tarjolla heille, jotka pystyvät todistamaan olevansa virallisesti kodittomia ja kantavansa elämäänsä matkalaukussa ympäri maailmaa - vähintään 50 kiloa pitäisi saada elämän painaa. Lomalaisten ei pitäisi kantaa yli 15 kiloa matkatavaroita ympäriämpäri muutenkaan, joten enemmän tilaa heille, jotka sitä oikeasti tarvitsevat. Jälleen eräs kehityskelpoinen idea, joka voisi olla rikastumiseni lähde heti ruisfarmariuden jälkeen. Jätetään tämä hautumaan ja palataan asiaan lanseerauksen jälkeen.

Homma ihan hallinnassa.

En usko enää palaavani blogin äärelle Perthissä, koska mitään kovinkaan mullistavaa tulee tuskin tapahtumaan, nyt vain odotellaan lähtöä ja nautitaan lomasta (työttömyydestä). Missiona on tavata kaikki upeat ihmiset, joihin olen saanut tutustua kuluneen puolen vuoden aikana ja joille ei ole aikaa löytynyt työorjuuden vuoksi viimeisen parin kuukauden aikana. Kyllä sydäntä lämmittää, kun pysähtyy pieneksi hetkeksikään kelaamaan kulunutta kuutta kuukautta kaikkine mutkineen ja käänteineen. Elämäni paras päätös on ollut seurata unelmiani, tavoitella rohkeasti kaikkea, mikä joskus tuntui tavoittamattomalta ja voittaa omia pelkojaan kaikilla elämän osa-alueilla. Mitä useammin puskee itsensä niiden omien rajojensa yli, sitä vähemmän mikään enää jännittää. On hassu huomata, kuinka kevyin mielin nykyään tartun puhelimeen ja soittelen ympäri maata milloin mitäkin asiaa selvitellen, kun vielä muutama kuukausi sitten olin suorastaan kauhuissani, jos jouduin töitä hakiessa tarttumaan luuriini. Kohisevat linjat ja vaikeat aksentit pelottaa, mutta kysymällä selviää. Yksikään tuntematon ei ole tullut päin naamaa minulle nauramaan kielioppivirheitäni saatikka hassua aksenttia ja jos tulisi, kysyisin toki kuulumiset suomeksi ja jäisin katsomaan, kuka viimeisenä nauraa. Ei tarvitse olla täydellinen pärjätäkseen vallan mainiosti, eikä pienten vastoinkäymisten kannata antaa lannistaa - virheistä oppii, kuten tämän blogin seuraajat ovat saaneet etenkin omalla kohdallani huomata.