Länsijumitus

Ja taas jälleen muuttuivat suunnitelmat. Kolme kokonaista työviikkoa alla ja tällä viikolla piti olla lähtö travel settiin, mutta kun täällä nämä suunnitelmat eivät tunnu pysyvän kasassa millään, on tilanne nyt muuttunut niinkin radikaalisti ettei lähtöä taida tulla ollenkaan. Alunperin päätoimistolta painostettiin lähtemään, jos haluan jatkaa PR hommissa. Kun ilmoitin olevani valmis lähtemään parin viikon päästä, alkoi homman luonne muttumaan. Ensiksi kerrotiin, että lähtö olisi helmikuun lopussa, pian se oli maaliskuun puolivälissä ja lopulta "lukkoon lyötiin" maaliskuun 28. päivä. Niin paljon kun Perthistä pidänkin, on ollut todella turhauttavaa, kun odotetun kahden viikon sijasta odottelua olikin jäljellä kuusi viikkoa, etenkin kun olimme aktiivisesti etsineet jo uusia kämppiksiä muuttamaan minun huoneeseeni. Pahin pommi pamahti maanantaiseen vapaapäivääni, kun sain puhelun töistä. Tyttö, jonka oli tarkoitus ottaa vakituinen sijainti tilaltani Perthistä, oli muuttanut mielensä, eikä haluakaan luopua paikastaan travel setissä. Veistä haavassa käänsi pahiten se, että paikka olisi ollut North Queenslandissa, suuren koralliriutan sun muiden mahtavien nähtävyyksien äärellä, minne haluan suunnata jossain vaiheessa joka tapauksessa. Nyt suurten koralliriuttojen sijasta olen "jumissa" Perthissä vielä tovin jos toisenkin, koska rahatilanne ei todellakaan salli irtisanoutumista vielä hetkeen. Western Australiastakin on keskimäärin kaikki vielä näkemättä, mutta en hajanaisten vapaapäivien vuoksi pysty juurikaan tekemään spontaaneja roadtrippejä tai muuta mukavaa ilman aikaista lomien anomista. 

Työ on mukavaa, etenkin jos tiimissä on hyviä tyyppejä. Huomenna alkaa hommat ihan uuden porukan kanssa, sormet ristissä että yhteistyö toimii! Käytännössä lähestyn ihmisiä 8 tuntia päivässä - viime viikolla lähestyin ensimmäistä kertaa suomalaista, joka tunnisti aksenttini omakseen ja pääsin hoitamaan hommia ihka omalla äidinkielelläni. Sama äiti palasi vielä höpöttelemään toisena päivänä niitä näitä - oikein piristävä kokemus oli se! Kaltaiselleni suupaltille työ sopii kuin nakutettu, vaikka edelleen koen toisinaan olevani aavistuksen kiusallinen small talkaaja, puhumattakaan niistä hetkistä, kun en yksinkertaisesti ymmärrä, mitä vastapuoli sanoo. Toki voisin aina vedota suomalaisuuteeni, mutta koen sen melko epäammattimaiseksi ja jätän turhan korostamisen äärimmäisiin hätätilanteisiin.

Nyt kun olen odottamattomasti jumissa Perthissä, otan pari projektia työn alle. Projekti numero yksi on painonpudotus - valitettavasti olen joutunut hyväksymään faktan, että suunnitelmien vastaisesti on reissussa kertynyt kilo jos toinenkin, enkä viihdy kropassani kovinkaan hyvin tällä hetkellä. Alakerrassamme sijaitseva sali ei ole kovinkaan motivoiva, laitteiden säätämättömyys pakottaa käyttämään luovuutta hieman turhankin paljon ja valtaosa treeniajasta menee turhaan vaelteluun ympäriinsä. Otan läheiselle salillemme 10 kerran kortin ja palaan jalkaprässin äärelle, vaikka siitä joudunkin 15 dollaria per kerta pulittamaan, kaipa sillä hyvinvoinnilla on hintansa. Ruokavalio fiksautui mukavasti köyhtymisen myötä, nyt kiristelen vielä loputkin humpuukit kuten turhat viinilasilliset pois ja otan muutaman viikon tiukan tsemppauksen päälle. Toisena projektina on mikäpä muukaan, kuin rahan säästäminen. Se ei tosin tunnu kovinkaan vaikealta, kun palkkaa pamahtaa vajaa $800 tilille viikossa ja vapaa-ajat ovat pääosin kauppojen aukiolojen ulkopuolella. Jos näistä projekteista onnistun pitämään kiinni, lähden taas lompakko hymyilevänä ja vaatteet roikkuvina kohti uusia tuulia parin kuukauden päästä. Olen suinkin nauttinut kovasti hieman huolettomammasta, virtaavan viinin täyteisestä elämäntavasta, mutta loppupeleissä huomaan nauttivani huomattavasti enemmän siitä, kun olen sujut itseni kanssa. Kultainen keskitie on aika hukassa, turhan ankaraksi en aio täällä itselleni ryhtyä. En suinkaan halua muistella Perthin erinomaisia kuntosaliharjotteita vuosien päästä, mutten myöskään jaksa kantaa itseäni nykyisillä lisäkiloilla.

Henkinen hyvinvointini on ollut vaakalaudalla, kun on totuteltava jatkuvasti muuttuviin tilanteisiin. On kuitenkin ihanaa olla taas kiinni arkirutiineissa, vaikka väsymys aina viikon päätteeksi painaakin. Jokainen päivä toistaa pitkälti itseään: yhtenä päivänä teen jättimäisen määrän ruokaa, jota syön keskimäärin kolme päivää putkeen. Aamulla herätys kuuden ja seitsemän välillä, töihin, kotiutuminen tapahtuu ostoskeskuksen sijainnista riippuen viiden ja seitsemän välillä. Jos ei ole kokkausilta, niin pikaisesti jumppailemaan tai lenkkeilemään ja nukkumaanmenoaika alkaakin jo olla käsillä. Sisältörikkaus alkaa olemaan samalla tasolla kuin Järvenpäässäkin, mutta ainakin osaa nauttia niistä kahdesta vapaapäivästään täysin siemauksin. Nykyinen arkirytmi tulee hankaloittamaan aussiaviomiehen löytämistä, kun aikaa eikä motivaatiota deittailulle ei oikein ole. Ehkä jatkan ikisinkkuuslinjaustani tyytyväisenä ja pyörittelen arkea ihan vain itsekseni. 

Koska kauppakeskukset näyttävät kaikki täysin samalta, on kuvasaldo heikohko. En kuitenkaan halua antaa koko blogin kuolla kuvien puutteen vuoksi, kuulumisia vartenhan tämäkin mokoma on alunperin perustettu. Vielä jonain päivänä otan sen kameran laukustani esiin ja otan kuvan jostain itselleni tylsästä tavallisesta asiasta, jos siellä joku kuitenkin maisemia hieman janoaa. Tänään on vähän lannistunut olo, kun mieli ei jaksa pysyä mukana muutoksissa. Haluan aina suhtautua elämäntilanteisiin positiivisesti, löytää niistä ne hyvät puolet, mutta kun viikossa tilanne muuttuu kolme kertaa, en kerkeä prosessoida asioita ollenkaan. Nyt täytynee vain muistella ne Perthin positiivisuusjutut takaisin pinnalle ja nauttia siitä, että saan elää tässä kauniissa leppoisassa kaupungissa. Kaipa ne asiat voisivat olla huonomminkin, vaikka matkassa eteenpäin pääsy alkoikin jo innostaa.