Väsynyt onnellisuus

Hello to all my curious foreign friends there! Instead of translating my posts you guys should just ask what I've been up to lately - you don't need to go through all the struggle with those stupid translators to find it out. I'm moving to my own place this week here in Perth and started working as a christmas bauble decorator last week - the best job I've ever had. If you're still in translating mood, good luck! This text will be the hardest one so far as I'm slowly losing ability to write proper Finnish hahah.

Haluan jakaa kanssanne mitä siisteimpiä asioita taikka ihan muuten vain erilaisia juttuja, joita olen saanut kokea viimeisten viikkojen aikana. Kirjoitan tätä tekstiä noin kuuden neliömetrin kokoisessa hostellihuoneessa, musiikki pauhaa käytävässä ja kuulen puhuttavan englantia, saksaa ja viroa samaan aikaan. Muutin Perthin halvimpaan hostelliin couchsurfing kokemuksen jälkeen, koska tästä matkaa uuteen kotiin on vain noin 50 metriä ja rahan säästäminen ei koskaan ole pahitteeksi. Ihmiset juovat täällä keskimäärin joka päivä, huutavat käytävissä keskellä yöllä, eikä minkäännäköistä kunnioitusta kanssaeläjiä kohtaan tunnu löytyvän, nukun nappikuulokkeet korvilla saadakseni edes tyydyttävän määrän lepoa. Keskittymiskykyni on luonnollisesti siis todella alhainen, onnekseni kolmen yön päästä pääsen vihdoin muuttamaan omaan kotiini ja voin taas mahdollisesti yrittää tuottaa hyvällä suomenkielellä varustettuja mielenkiintoisia tekstejä.

Seisoin metrin päässä valaasta. Alkuvuodesta päähäni putkahti ajatus, että valaan ja kirahvin näkeminen tekisi elämästäni parempaa. En tiedä mistä kaikki sai alkunsa, mutta tämänkaltaiset haaveet ovat kivoja. Ei vaadi loppupeleissä kun reissun safarille ja jonnekkin valaspaikkaan. Eräs maanantainen ilta, kello lähestyi puolta kymmentä, kun sain viestin herralta, jonka tapasin Thaimaassa pari vuotta sitten. Emme ole juurikaan olleet yhteyksissä, mutta päätimme hengailla kyseisenä iltana. Hän nappasi minut kyytiin hostellilta ja lähdimme huristelemaan kohti hänen kaverinsa kämppää noutamaan jotain. Siinä kuulumisia vaihdellessa hän sattui kysäisemään, olenko nähny valasta, joka on ajautunut rantaan Scarborough beachille. No hitto vie, ei ollut uutisointia tästä iltalehdessä ja meinasin missata elämäni mahdollisuuden!! (En vielä tähänkään päivään mennessä ole alkanut lukemaan paikallisuutisia, vaan olen kartalla vain lahtelaiskoulun tappeluista, mutta tässäpä ihan itse googletettu uutinen tästä vonkaleesta.) Huristeltiin paikan päälle ja siellähän se möllötti, pressun alle peitettynä. Käveltiin ihan viereen, melkeen olisin voinut kurotella ja hipaista tuota jättiläistä! Vartijat hengailivat autossa vahtimassa tätä valaanraatoa ja siinä muutama sananen vaihdettiin heidän kanssaan. Valaan painoksi arvioitiin 20 000 kiloa, seistessäni sen vieressä se oli korkeampi kuin minä eli varmaan pari metrinen ja pituuttakin oli reippaasti, en viitsi edes yrittää arvioida kuinka paljon. Meri kuulemma kuhisi haita, eikä uiminen tulisi kuuloonkaan muutamaan päivään. Siinä sitä sitten pällistelin into pinkeänä pimeässä pressulla peitettyä möykkyä ja mietin, tässäkö tämä sitten oli. Lasken haaveen valaan näkemisestä 0,45/1 suoritetuksi, koska noin lähelle tuskin enää koskaan pääsen, mutta olisi toki myös mukava ihan fyysisesti nähdä kyseinen nisäkäs.

  

Tindertreffit. Vihdoin ja viimein onnistuin suoriutumaan tähän pisteeseen. Energiat on ollut suunnattuna vähän tärkeämpiin asioihin viime viikot, mutta vihdoin voi raksittaa ruutuun tämänkin tehdyksi. Eräs perjantai-ilta, kaikki kaverini olivat ulkona kaupungista tai töissä, kahdeksan jälkeen olin jo viittä vaille meikkejä pesemässä kun sain viestin eräältä herralta, jonka kanssa olen höpötellyt enemmän ja vähemmän viimeaikoina. Heh, pystynkö ketään tuttujani yllättämään kertomalla, että menimme baariin, joimme, joimme ja joimme ja kotiuduin humalassa kello kolmen aikaa yöllä? Toimivaksi todettu treffikaava, ei kiusallisia hetkiä ollenkaan. En ole löytänyt aviomiestäni vielä, sen haluan loppuun lisätä.

Saksa, Englanti, Australia ja Suomi edusti Melbourne Cupissa!

Työnhaku livenä. Ehdottomasti mukavuusalueen ulkopuolella hillumista! Kävelen kauppaan, kysyn onko manageri paikalla ja sitten alan kyselemään, olisiko tarvetta työvoimalle ja yritän myydä itseni keinolla millä hyvänsä työntekijäksi. Tyrkytän CV:tä väkisin, yritän vastata ennalta-arvaamattomiin kysymyksiin mahdollisimman kivasti. Ja kaikki tapahtuu vieraalla kielellä. Kamalinta mitä olen joutunut aikoihin tekemään, etenkin kun kielen kanssa on vielä paljon totuttelemista.

Jos ja kun lenkkeilen, tältä näyttää kodin vierestä menevä lenkkipolku, pientä motivaatiobuustia luo tämä maisema!

Työpaikan saaminen. Kuin ihmeen kaupalla, onnistuin saamaan työpaikan alle viikossa! Mikä ilon ja riemun päivä, koko paikan saaminen oli yksi jättiläismäinen onnenpotku. Treffasimme rannalla saksalaisen kaverimme Saran, johon tutustuimme Melbourne Cupissa. Hän kertoi löytäneensä työpaikkailmoituksen, jossa haettiin joulupallojen koristelijoita noin parinkymmenen dollarin tuntipalkalla, kuulemma kirjoitetaan hienosti ihmisten nimiä joulupallokoristeisiin. Sain häneltä numeron, soitin tyypille ja kysyin tarvitaanko lisää ihmisiä töihin. Sain viikonloppuduunin, vajaa 20 tuntia viikossa ja hitto vieköön, sunnuntait on täälläkin tuplapalkallisia! Vähäisillä tunneilla saan katettua vuokran ja ruoat ja ehkä joku penni jää käytettäväksikin. Ensimmäinen vuoro on jo takana, eikä tästä työstä voi kyllä valittaa! Ihmiset valitsevat valmiiksi koristelluista joulupalloista omansa ja me kirjoitamme heidän valitsemansa tekstin glittereillä palloihin. Nyt oli aikaa rauhassa harjoitella ja istuskella, mutta mitä lähemmäksi joulua mennään, sitä kiireisemmäksi kuulemma muuttuu - viime vuonna jonot venyivät pahimmillaan jopa viiden tunnin mittaisiksi. Asiakaspalvelu englanniksi oli todella jännittävää, mutta eiköhän se treenaamalla parane. Pallojen koristelua siis jouluun asti!

Melbourne Cup Day. Kansallinen suuri ravitapahtuma, Melbournessa jopa vapaapäivä, mutta miksi? Jotta ihmiset voisivat pukea hienot vaatteet päälle, naiset iskeä hassut hatut päähän ja mennä ravitapahtumiin vetämään reippaat päiväkännit. Osallistuimme kansainvälisen tiimimme kanssa Perth Races -nimiseen tapahtumaan, missä ihan oikeasti ravattiin ja hevoskilpailut televisioitiin. Itse istuin teltassa juomassa kello 11 eteenpäin ja suuntasimme jatkoille Casinolle. Kun palasimme kaupunkiin kello kahdeksan aikaa illalla, kukaan ei ollut enää kykenevä jatkamaan iltaa vaan suuntasimme kaikki hostelleillemme unten maille. Kaikenkaikkiaan jään innolla odottamaan muita Australian kansallispäiviä, tapa viettää moisia tuntuu kovin kotoisalta.

Kengurut, papukaijat, liskot, torakat. Suomen luonto on toki kaunis ja ainutlaatuinen, mutta miltäkö tuntuu lenkkeillä kenguruiden asuttamalla saarella ja nähdä valtavan pelikaanin laskeutuvan läheiseen lampeen? Kävellä kaupungin keskellä sijaitsevassa puistossa ja katsella kirjavien papukaijojen kököttämistä puiden oksilla? Melko uskomattomalta, ainakin ensimmäisillä kerroilla. Jo kuuden viikon jälkeen huomaan kuitenkin kiinnittäväni yhä vain vähemmän huomiota näihin luonnon ihmeisiin, joihin ei Suomessa sattumalta törmää.

Olen odotellut kulttuurishokkia saapumisestani asti, mutten ole huomannut sellaista kokeneeni kuluneiden viikkojen aikana. Australia on mukava maa, tai ainakin Perth on mukava kaupunki. Pääosin kaikki asiat hoituvat samalla tavalla kuin Suomessa, tällä tarkoitan esimerkiksi bussilippujen ostamista ja muita tavallisia arjen asioita, joihin ei tule juurikaan kiinnitettyä huomiota. Suurin ero on yleinen ilmapiiri - täällä asioihin suhtaudutaan huomattavasti rennommalla ja positiivisemmalla asenteella, eikä ensimmäisenä etsitä niitä negatiivisia puolia kaikesta. Moisella mentaliteetilla asiatkin tuntuvat lutviutuvan huomattavasti helpommin, ei vaatinut suurta ahdistusta ja kitinää päästä pois kodittomuus työttömyys tilanteesta. Jälleen kerran riitti, kun piti mielen positiivisena ja hoiti asioita aktiivisesti muttei pakkomielteisesti. Asenne ratkaisee! Tähän loppuu tämä sekava kuulumisryöppy, palailen taas asiaan kun olen saanut parit kunnon yöunet alle ja kykenen kirjoittamaan johdonmukaista tekstiä, tätä en kykene edes oikolukemaan, pahoittelen!