Kotiutumishommissa

Mistähän sitä lähtisin liikkeelle. Mikä päivä tänään on? Torstai? Viimeiset kolme vuorokautta ovat tuntuneet kahdelta kuukaudelta. Niin paljon uutta, paljon siistejä juttuja. No, aloitan vaikka aikajärjestyksessä purkamaan tätä sekavaa ajatusmöykkyä.

Lennot sujuivat niin mukavasti, kuin yli 20 tuntia lentokoneessa voi sujua. Nukuin todella vähän kahdella ensimmäisellä lennolla ja olin äärettömän uupunut saapuessani Kuala Lumpuriin.

Onneksi pidätin lentokoneessa!

Selviydyin jotenkuten viimeiselle lennolle ja seuraavan kerran heräsinkin vasta laskeutuessani Perthiin. Kentällä olivat vastassa au pair perheeni äiti ja kaikki kolme lasta. Siitä ajeltiin kotia kohti, kävin suihkussa, söin jotain ja tipahdin kahdeksalta illalla (Suomen aikaa klo 15). Aamulla heräsin inhimillisesti kahdeksan jälkeen ja näin ollen pääsin heti ensimmäisenä yönä paikalliseen rytmiin - how great is that!

Lapsilla on vielä tämä viikko lomaa koulusta, joten heidän äitinsä on ollut kotona koko alkuviikon. Lähdimme heti ensimmäisenä aamupäivänä kaupungin keskustaan, missä järjestettiin jonkinsorttinen lasten festivaali. Askartelupajoja ja kaikenlaista erilaista härdelliä meneillään, ihan hauskaa toimintaa kaikenkaikkiaan! Pyörähdimme pikaisesti myös läheisessä ostoskeskuksessa lounaalla ja ah! Rakastuin keskustaan välittömästi! Olen aika huono kamerankäyttäjä, en ikinä jaksa nähdä kuvaamisen vaivaa siinä hetkessä ja jälkikäteen harmittaa. Ehkä puolessa vuodessa kerkeän kuitenkin jonkin verran kuvailemaan - malttia nyt vaan teille siis hah. Kaikkialla on todella siistiä ja arkkitehtuuri on niin mielenkiintoista, että jopa arkkitehtuurista todella vähän kiinnostunut ihminen kiinnittää siihen väkisinkin huomiota. Vanhaa ja uutta on yhdistelty upeaksi kokonaisuudeksi, pilvenpiirtäjien viereltä löytyy mitä suloisimpia täysin erityylisiä rakennuksia.

Lapset ovat melko raskaita varsinkin näin alkuun, kun kaikki haluavat minun huomiotani jatkuvasti. Ensimmäisenä aamuna seitsemän jälkeen he pyörivät oveni lähettyvillä odottaen, milloin herään. Heidän puhettaan on helppo ymmärtää, paitsi silloin kun on itkukohtaus samaan aikaan päällä - epämääräistä muminaa, erikoisia sanoja. Perheen äiti on ehdottomasti pahin, hänen puhetapansa on todella nopea ja mumiseva kruunattuna aksentilla ja australian englannille tyypillisillä sanavalinnoilla, rehellisesti sanottuna kahden ensimmäisen päivän aikana ymmärsin noin 30% siitä, mitä hän minulle sanoi. Muuten ei ole ollut sen suurempia ongelmia ja aivot todella nopeasti muuntautuvat muuttuneeseen tilanteeseen. Jo näin muutaman päivän jälkeen alkaa valtaosa ajatuksista virtaamaan englanniksi, eikä kuunnellessa mene enää kolmen sekunnin viivettä asioiden sisäistämiseen.

Koska haluan pitää tämän vain nopeana kuulumisten kertomisena, on pakko siirtyä seuraavaan aiheeseen. Aussimiehet. Oh dear god. Vasta eilen illalla (YLI 24h MAASSA OLLEENA!!!!) muistin tinderin! Heti ensimmäisestä miehestä lähtien tiesin olevani taivaassa. Tässä pientä esimakua, ensimmäinen match ja ensimmäinen treffikutsuja, upeassa paintkollaasissa!

Jos et tiedä mikä tinder on, voit joko googlettaa tai antaa asian olla. Tai jäädä tuijottamaan ylläolevia herroja.

Mieshumala on humalatila, jota en todellakaan vielä hallitse. Eilen jouduin erään järjettömän komean miesmyyjän uhriksi yksin kauppakeskuksessa vaellellessani. Mukavasti tallustelin eteenpäin, kun yhtäkkiä olen tilanteessa, jossa mies levittelee jotain voiteita kämmenselälleni (minun nyökytellessä tyytyväisenä), puhuu, puhuu, katsoo syvälle silmiin, puhuu ja pum. Noin kymmenen minuutin päästä vihdoin jatkoin matkaani. Kädessäni 80 dollarin kasvojenkuorinta-aine. MITÄ HELVETTIÄ! Jouduin jonkun jäätävän kusetuksen kohteeksi (hinta oli alunperin 140 dollaria, siihen en sentään langennut), koska en ikimaailmassa voi käyttää 80 dollaria kasvojenkuorintamönjään.

Perhe on aktiivisesti näyttänyt minulle paikkoja, mikä on ollut todella mukavaa. Esikaupunkialue missä asun, on todella rauhallista ja kaunista seutua. Matka keskustaan kestää bussilla 10 minuuttia ja kaupungin siluetti näkyy takapihaltamme. Lasten koulut ja harrastukset ovat kaikki kävelyetäisyydellä, mikä helpottaa elämää aikalailla. Muutenkin Perth on mukavan kompaktin kokoinen kaupunki. Liian pieni käveltäväksi, muttei kestä tuntikausia matkustaa paikasta A paikkaan B.

Lasten koulumatkalta napattu otos. Tuttua, turvallista ja kotoisaa - olenko Järvenpään kävelykadulla?

Olen kuulunut Perthin Aupaireille suunnattuun suljettuun Facebook ryhmään jo pidemmän aikaan ja seuraillut jo Suomesta käsin, kuinka ihmiset sopivat tapaamisia kahvin/illallisen/drinkkien/baari-illan/rantapäivän/leikkitreffien merkeissä. Kirjoitettuani itse ryhmään olevani kiinnostunut tutustumaan uusiin ihmisiin, sain heti yli kymmenen viestiä alueella olevilta aupaireilta. Eilen kävin jo kääntymässä paikallisessa baarissa parin tytön kanssa - oli ehkä hieman liian aikaista yrittää olla niin meluisassa paikassa sosiaalinen. Olin maailman tylsin ja hiljaisin ja kaikenlisäksi myös aavistuksen ärsyttäväkin, koska en yksinkertaisesti pitänyt baarista yhtään (Järvenpääläiset: Zapatan ja RT:n välimuoto, paska livebändi, sairaasti jengiä joista et tunne ketään. Selvinpäin.) Pitää vielä muutama tovi totutella englannin kanssa, että pääsen samalle sosiaalisuuden tasolle missä normaalisti leijailen. Pakollinen lisäys tosin tehtävä baarin viihdearvollisista bonuksista: 1. Huoria, jotka nostivat jatkuvasti mekkonsa niin ettei turhan paljoa jäänyt näkemättä. 2. Kreisibailaavat aasialaiset. En ole ikinä, koskaan elämässäni nähnyt mitään niin hauskaa, kuin hillittömät ryhmät kiinalaisia ja japanilaisia joraamassa täysillä, kuin ensimmäistä kertaa elämässään. En pysty selittämään tätä sen enempää, mutten ole ikinä, koskaan nähnyt mitään vastaavaa. 

Viikonloppuna pitäisi tavata lisää ihmisiä ja lähteä ottamaan kesän ensimmäiset brunat pintaan. Kuvissa sanahirviö Scarborough beach, jonne kotoa matkaa bussilla 20 minuuttia.

Viikonloppuna myös luvassa on treffit lähes kahden vuoden takaisen lomaromanssin kanssa, joka asuu kuin asuukin Perthissä! Ihan loistavaa, miten pieneksi maailma välillä muuttuukaan.

Loppuun vielä kuvia paikallisesta Central Parkista eli King's Parkista. Ihan järjettömän iso ja mielettömät maisemat! Koko Perthin kauneuden sisäistäminen tulee viemään paljon aikaa. Joka päivä näkee niin mielettömiä asioita, ettei niitä millään pysty pieni suomalaismieli sisäistämään. 

Arkipäivät ovat aikataulullisesti aika tiukkoja: seitsemältä täytyy olla työvalmiudessa, jos kaikki lapset eivät ole koulussa/päiväkodissa koko päivää, vapaudun vasta kello kuuden aikoihin illalla. Siitä voi joko sännätä tapaamaan ihmisiä taikka jäädä kotiin illalliselle ja kirjoitella näitä postauksia, jotka vievät yllättävän paljon aikaa. Suomikotona en ole vuosiin karttanut kotiinjäämisen vaihtoehtoa, mutta täällä tilanne on toinen. En jaksa kuunnella enää hetkeäkään lasten kitinää, jos kuuntelematta olemisen mahdollisuus on olemassa. Yksi kokonainen päivä täysin yksin lasten kanssa on takana ja melko hyvinhän se meni. Nuorimmainen kertoi vihaavansa minua, hyvä yritykseni tehdä lapsille pirtelöä päättyi siihen, että puoli litraa maitoa lenteli pitkin lattioita ja pöytiä, yksi lapsista juoksi ovenkahvaan ja päästä tuli verta. Eiköhän tästä vielä ura urkene tällä menolla. Sellaista tältä erää! 

P.s. Ystävät, sukulaiset, kuka tahansa joka haluaa whatsappailla: laittakaa facebookissa/sähköpostilla viestiä, sain aussinumeron toimintaan ja suominumeroon lähetetyt whatsapit eivät enää tule perille.