Työttömänä työnhakijana

Työnhaku on ollut meidän kotikolossa ajankohtainen missio "joululomien" aikana. Vaikka yksi meistä virallisesti vain töistään lomaili, päätin kutsua omaa työttömän arkeani lomaksi, koska kauaa en aikonut tätä jatkaa. Monet kokevat töiden löytämisen haastavaksi Australiassa, eikä ihmekään kun backpackereita tursuaa näinä kuukausina joka tuutista ja dollarinkuvat kiiluvat kaikkien silmissä. Perth on kuitenkin tunnettu helpohkona kohteena töiden haun kannalta, ainakin verrattuna itärannikon suosittuihin reissauskohteisiin. Kaikesta huolimatta luen päivittäin erinäisistä reppureissaajien Facebook ryhmistä, kuinka töitä on kuukausikaupalla etsitty tuloksetta. Minä päätin tuhota moiset stereotypiat ja annoin itselleni viikon aikaa löytää töitä. Motivaationa toimi mikäpä muukaan kuin hupenevat varat, vuokranmaksu ei enää viikon päästä ilman töitä onnistu. Vaikka tämä missio pieleen menikin, opin muuttamaan metodejani ja menestymään paremmin työmarkkinoilla.

Queens Garden

No miten niitä töitä sitten haetaan? Monet suosittelevat tekaistuin CV:n vääntämistä. Kokeilin tätä aiemmin, mutta rehtinä suomalaisena ajatus ravintolatöiden hakemisesta "kolmen vuoden kokemuksella" ilman ainuttakaan todellista työtuntia hirvitti. Kiinnihän siitä jäisi. Päätin tällä kertaa kokeilla, miten rehellisen ansioluettelon kanssa kävisi. Muutamia vuosia asiakaspalvelukokemusta kaupan alalta, muutamia toimistotyökuukausia ja mikä tärkeimpänä, joulupallojen koristelu Perthissä. Ensitöikseni laitoin joulupallopomolleni viestin, olisiko sopivaa käyttää häntä suosittelijana ja vastaukseksi sain, että jos hän saa puhelun hakemiini työpaikkoihin liittyen olisi paikka minun. Glitteriin peittoutuminen siis kannatti!

Ansioluettelo paikalliseen tyyliin on edelleen itselleni melko epämääräinen konsepti. Päädyin itse listamaan niin monta työpaikkaa kuin yhdelle sivulle sain mahdutettua, valitsin kaikkein "uskottavimmat" monimuotoisesta työhistoriastani. Kerroin työskentelyajankohdan, tiivistin yhteen virkkeeseen millainen yritys oli kyseessä ja loppuun listasin ranskalaisin viivoin työtehtäväni ja  "yksityiskohtiin keskittyminen paineen alla" tyyppisiä lausahduksia sekaan. Sain mahdutettua neljä työpaikkaa ja laitoin jokaisen työnantajan yhteystiedot suosituksia varten. Ansioluettelon rinnalle tein cover letterin, johon en itseasiassa ole tainnut kirjoittaa ensimmäistäkään lausetta itse. Toisen kämppikseni kaveri teki hyvän pohjan, missä ylistettiin kansainvälisyyttäni ja korkeaa työmoraalia ja kämppikseni kirjoitti vielä yhden osion, jossa kehuskelimme "can do" -asenteella ja ehdotimme ottamaan edelliseen työnantajaan yhteyttä, jos kaipaa vahvistusta moisen superihmisen olemassaolosta.

Kahdesta kolmeen päivään tsemppasin itseäni henkisesti työnhakuvalmiuteen. Päätin olevani paras hakija, mihin tahansa työpaikkaan hainkaan. Minä olen paras kirjojen pakkaaja, minä olen paras vaatekaupan myyjä, minä olen paras toimistosiivooja. Jos en itse usko itseeni, tuskin uskoo kukaan muukaan. Sitten alkoi armoton työnhakusivustojen läpisahaaminen. Kirjasin muistiin mitä paikkoja olin hakenut ja otin puhelinnumeroita ylös, jos sellaisia oli tarjolla. Kävin seuraavana päivänä tarkkailemassa oliko hakemukset vielä auki, laitoin uuden viestin jos oli. Satuin bongaamaan ilmoituksen, jossa haettiin työntekijää salaattibaariin, vain 20 minuuttia sen julkaisuhetken jälkeen. Paikkaa pystyi hakemaan vain tulostamalla hakemuslomakkeen ja toimittamalla sen paikan päälle. Suihkuun, kirjastoon ja pää kolmantena jalkana paikalle. On tärkeää olla ensimmäisten hakijoiden joukossa, ennenkun joku kokeneempi kerkeää paikalle. Menin paikalle itsevarmuutta puhkuen, pelottomasti hyökkäsin managerin puheille ja seuraavana aamuna sain kutsun kokeiluvuoroon. Kokeiluvuorossa minut ohjeistettiin työhön ja aloin oma-aloitteisesti työskentelemään kysyen aina, kun olin jostain epävarma. Suoriuduin melko hyvin ensimmäisesti trialistani, mutta parin päivän päästä sain managerilta puhelun, että he olivat palkanneet toisen, hieman kokeneemman henkilön. Kuukauden sisään kuitenkin vapautuisi toinen paikka ja lupailivat olla yhteyksissä. 

Pidän tavallaan enemmän täkäläisestä työnhakumeiningistä. Pitää ihan oikeasti yrittää ja itse voi vaikuttaa hakuprosessin aikana omaan edistymiseensä. Suomalainen "lähetä cv ja odota" -versio tipauttaa kaikki kouluttamattomat pois riveistä samantien, vaikka varsin käypiä työläisiä heidänkin joukosta varmasti löytyisi. Täällä etenkin miehet löytävät helposti raksahommia, ymmärtääkseni riittää, että paikallinen työturvallisuuskortti eli white card löytyy taskusta. Raksa-/kaivostyöt ovat yleensä myös parhaalla palkalla kruunattuja duuneja, koska lämpötilat kesän aikana varjossa liikkuvat 30-45 asteen paikkeilla, mutta töiden on silti jatkuttava päivästä toiseen.

Reissaajat saattavat ajoittain saada melko mielenkiintoisiakin työtarjouksia. Toinen kämppiksistäni haki paikkaa karaoke-emäntänä - näin suomalaisesta näkökulmasta moinen työhän vaikutti erittäin hauskalta, siinä vähän bisseä tarjoilisi vain laulun lomassa ja palkkaakin oli luvattu 30 dollaria tunnilta. Työhaastatteluun astellessa alkoivat epäilykset heräämään, kun vastassa olisi makkarankuorimekkoon eli erittäin tiukkaan, lyhyeen mekkoon pukeutunut ukrainalainen laiha, isotissinen, runsaalla meikillä kruunattu nainen. Työn luonne olikin hieman odotusten vastaista: aasialaiset rikkaat bisnesmiehet voivat varata huoneen, mistä nämä karaokevermeet löytyvät. Kaikki paikassa työskentelevät tytöt laitetaan riviin pikkumekot päällään ja mies saa valita kenet "emännäkseen" haluaa sinä iltana. Tytön tulisi pitää miehelle seuraa ja yrittää saada hänet ostamaan mahdollisimman paljon ruokaa ja juomaa. Jos mies haluaisi tarjota ruokaa/juomaa tytölle, hänen täytyisi syödä/juoda kaikki hänelle tarjottu - toisinsanoen jokaikisenä työpäivänä olisit todella kännissä. Mitään seksipalveluita ei "saa" tarjota, eikä vaatteita riisua, mutta flirttailu ja tyrkyllä oleminen olisi ollut tämän työpaikan pääasialliset tehtävät. Meidän taloudesta ei valitettavasti löytynyt tälle työtarjoukselle täyttäjää, edes ilmainen alkoholi ei saanut mieliämme muuttumaan.

Tällä viikolla olen ollut täysipäiväinen työnhakija. Valehtelematta jokaisena päivänä olen käyttänyt työnhakuun liittyviin asioihin vähintään kuusi tuntia ja hukkaan ei tämä aika ole mennyt. Tiistaina olin ensimmäisessä virallisessa haastattelussa ja kaikesta hermostuksestani huolimatta onnistuin hoitamaan homman kotiin ja pääsin jatkohaastatteluun keskiviikkona. Jatkopäivänä kuitenkin selvisi, että kyseessä oli promohommien sijasta provikkapalkkainen varainkeruu ja vaikka paikan olisin saanut, en sitä ottanut vastaan. Jos en saisi ketään lahjoittamaan amnesty internationalille 35 dollaria kuukausittain, ei palkkaa tippuisi senttiäkään täyden työpäivän päätteeksi - tiedän, etten olisi pärjännyt työssä, enkä halua hukata aikaa tässä taloudellisessa tilanteessa yrittämiseen.

Torstai oli onnenpäiväni, kun heti aamutuimaan löysin avoimen paikan uuteen baariin, joka avattaisiin kaupunkiin helmikuun alussa. Laitoin kuvallisen hakemuksen menemään ja sainkin pian vastauksen, että juuri minun tyyppistä henkilökuntaa paikalle kaivattaisiin - haastattelut pidettäisiin parin viikon sisällä ja tulisin saamaan kutsun sinne. Tekstin sekaan oli kuitenkin hivutettu pikku kysymys: pistäisinkö pahakseni ajoittain hieman paljastavaa työasua? Kysäisin hieman lisäkysymyksiä työasun paljastavuudesta, oliko puhe topista ja shortseista vaiko pelkistä bikineistä ja vastaukseksi sain, että joinain teemailtoina työasuna voisi olla pelkät bikinit, mutta he mielellään joustavat jos en koe oloani mukavaksi niin vähäpukeisena. Loppuun oli kuitenkin lisätty pikku pyyntö - voisinko lähettää itsestäni vähintään kaksi kuvaa stringit jalassa, jotta he voisivat varmistua olevani vartaloltani sopiva tarjoilijaksi? Valitettavasti moisia kuvia ei äkkiseltään takataskusta löytynyt ja niin jäi tämäkin paikka jälleen täyttämättä.

Samaisena torstaipäivänä löysin avoimen paikan promotyöntekijänä yritykseen, jossa toinen kämppiksistäni työskentelee. Soitin heti lisätietoja häneltä ja seuraavassa hetkessä olinkin jo puhelinhaastattelussa firman managerin kanssa. Sain palkallisen kokeiluvuoron perjantaille ja niinpä aamuseitsemältä lähdettiin yhtä matkaa töihin kämppikseni kanssa. Duunipäivä meni kohtuullisen hyvin, mutta vasta maanantaina saan kuulla, miten kävi. Ei voi muuta kuin toivoa parasta! Työ on puhdasta promotyötä eikä myyntiä/varainkeruuta, 20 dollarin tuntipalkalla ja 40 viikkotunnilla saisi säästötilinkin pikaisesti hymyilemään. Peukut pystyssä siis!

Viime viikkojen aikana olen tottunut jatkuviin "et ole henkilö, jota etsimme" -vastauksiin puhumattakaan "emme palkkaa reissaajia" tai "emme vastaa sinulle ollenkaan" tuloksista. Vailla kokemusta ravintola- tai kahvila-alalta on todella haastavaa saada jalkaa oven väliin, vaikka kuinka ripeä oppija olisikaan. Positiivinen asenne on ollut koetuksella, kun tilin saldoksi vuokranmaksun jälkeen jäi 17 dollaria ja jostain pitäisi rahaa keksiä ensi viikon asumisen maksamiseen. Onnekseni suomisäästöistä on vielä parisataa jäljellä, joten nälkäkuolema ei ole ajankohtainen, mutta tulevaisuudessa häämöttävä mahdollisuus. Jokaiseen päivään on pystyttävä heräämään asennetta ja tarmoa puhkuen, on laitettava naama ja tukka kuntoon, mekko päälle ja jalkauduttava kadulle ansioluetteloita jakamaan. Ulkolämpötilojen hipoessa 40 astetta, keksisin monen muutakin puuhaa näille päiville, mutta eipä auta muu kuin jatkaa yrittämistä - eihän tässä paluulippuunkaan enää rahaa löydy, eikä Suomeen palaaminen houkuttele pätkääkään.

Opiskelijat, vähävaraiset, ruokarahanihkeilijät - mitä syötte, kun viimeiset sentit kurkistaa kukkaron pohjalta? Kaikki hyvät, mahdollisimman ravintorikkaat mutta erityisesti edulliset ruokavinkit vastaanotetaan iloisin mielin!