Kone lähti minä jäin

Vielä eilen kuvittelin tähän aikaa tänä tiistaisena iltana istuvani lentokoneen penkissä valmistautuen neljän tunnin yöuniin niskatyynyn ja silmälappujen voimin matkalla kohti Sydneytä. Sen sijaan istua kökötän keittiön pöydän ääressä, turvallisen Suomikommuunikodin pimeydessä hörppien iltateetä matkalaukun seistessä keskellä olohuoneen lattiaa. Viikon aikana on sittenkin saattanut sattua ja tapahtua, eikä varsinkaan kulunut vuorokausi ollut sitä kaikkein tylsintä aikaa elämässä.

Koalaherra Dexter Fremantle marketseilla!

Jaettuani tapani mukaan edellisen blogipostaukseni Facebookiin kaikkien ystävien ja perheenjäsenten nähtäville (kerran jätin jakamatta ja viiden tunnin päästä julkaisuhetkestä taisi jo äitiltä tulla hätäinen viesti kuinka "melkeen jäi koko postaus huomaamatta, onneksi iskä oli tarkkana!!!" Kyllä oli katastrofin ainekset käsissä. Sori vaan äiti ja iskä, mut olihan se aika huvittavaa!) sattui eräs entinen Australian matkaaja kotikaupunkini asukki eksymään blogini äärelle. Tämä sattuma saattoi pelastaa minut erittäin hurjalta köyhyyskierteeseen johtaneelta epäonniselta farmikokemukselta: hän oli sattunut majoittumaan täsmälleen samaan kylään, täsmälleen samaan majoitukseen, eikä kokemus ollut jäänyt mieleen kovinkaan mahtavana. Työ oli osoittautunut naurettavan alipalkatuksi huijaukseksi, eikä asutuskaan ollut kovin kummoinen. Lyhyehkön keskustelun pohjalta hylkäsin suunnitelmat Gattoniin lähtemisestä ja palasin alkuperäiseen suunnitelmaan Ayriin lähtemisestä. Kiitos Matias sulle, jos satut tämän lukaisemaan!

Onneksi olin vapautunut työnteosta ja pystyin antamaan täyden panoksen farmityön suunnittelemiselle. Soitin alkuperäisen suunnitelman hostelliin, Ayrin Delta Backpackersiin, kyselläkseni työtilanteesta. Töiden alkamista odotteli noin 50 ihmistä ja odotusajaksi arvioitiin noin kuusi viikkoa. Fiksuna tyttönä oivalsin kuitenkin googlettaa, löytyisikö samasta kylästä toista working hostellia ja löytyihän sieltä - puhelu lähti samalta istumalta ja mikä iloinen yllätys linjan päästä korviini kantautuikaan! Lazy Lizard Lodgen työjonossa oli KOLME ihmistä! Kaikenlisäksi heillä oli tarjolla kahden hengen huoneita edulliseen hintaan ja jos saavuttuamme maksaisimme heti kahden viikon vuokran, saisimme kolmannen viikon ilmaiseksi. Suuressa epäuskossa yritin googlettamalla löytää haudatun koiran tämän liian hyvältä kuulostavan tarjouksen takaa, mutta sen sijaan löysin pelkkiä erinomaisia arvosteluita kyseisestä hostellista. Ei muuta kun huone varaukseen ja lentoja selailemaan.

Viisi päivää ennen lähtöä sain viimein lennot varattua. Hinnat olivat pilvissä todennäköisesti pääsiäisviikonlopusta johtuen, eikä hintaa alentanut aikataululliset rajoituksemme. Lähin lentokenttä Ayrista sijaitsee Townsvillessä, josta lähtee busseja huikeat kolme kertaa päivässä, joista viimeinen kahden aikaa iltapäivällä. Löysin lennon, joka meni Sydneyn kautta Townsvilleen, laskeutuisi kohteeseen 12.50 jonka jälkeen olisi alle 1,5 tuntia aikaa hakea laukut ja löytää bussiasemalle - tiukka, mutta mahdollinen aikataulu. Iloinen ylläri pamahti sähköpostiin tänään lähtöpäivämme aamuna: reittimme oli peruttu ja uusi reitti lentäisi keskiviikkoaamuna Brisbanen kautta ja saapuisi Townsvilleen 19.35 samana iltana. Kyllä siis kannatti maksaa muutama kymppi enemmän saadakseen lento, jolla bussiin kerkeäisi samana päivänä!

Meillä oli pääsiäisenä joulu.

Tämä epäonninen sattumus kuitenkin kääntyi uskomattomaksi onnellisten sattumusten sarjaksi. Matkakumppanini Emman kanssa olimme täysin samaa mieltä siitä, että 12 tunnin mittainen pysähdys yöaikaan uudessa kaupungissa vaatii katon pään päälle, mutta hostellista $30 maksaminen on ajatuksena naurettava. Onnekseni olin pari viikkoa sitten laittanut couchsurfing profiilini käyttökelpoiseen kuntoon, joten ei muuta kun selailemaan Townsvillen hosteja. Heti ensimmäinen listalla ollut host vaikutti todella hyvältä; yli kymmenen tyytyväistä entistä vierasta, erinomaiset arvostelut, joten ei muuta kun viestiä menemään. Vaikka kerran aiemmin olen sohvasurffausta kokeilut, viimeksi majoituspaikkamme löysi kaverini omalla profiilillaan. Olin aika hukassa tyhjää viestikenttää tuijottaessani, joten päätin kertoa koko epäonnisen tarinamme peruuntuneista lennoista ja Ayrin busseista. Alle puolessa tunnissa sain riemunkiljahduksia ja kaksi tuntia jatkunutta tyytyväistä myhäilyä aiheuttaneen vastauksen. Emme olisi vain tervetulleita majoittumaan kyseisen herran luokse, vaan saisimme kyydin lentokentältä hänen luokseen ja myös torstaiaamuna kyydin suoraan hostellillemme, koska herra sattuu käymään Ayrissa töissä. Emme siis vain säästäneet vain hostellikuluissa, mutta myös bussilipussa ja turhaan säätämiseen kuluvassa energiassa! Mikä mieletön tuuri osui kerrankin kohdallemme.

Syksyn ja talven pakoilu sujuu mitä mainioimmin. Viime kesä Suomessa jatkui harvinaisen pitkälle syksyyn ja selvisin minimaalisella määrällä märkyyttä ja mustuutta lähtiessäni lokakuun alussa. Tänään olemme saaneet kokea Perthin pian talveksi muuttuvaa syyskeliä. Lämpötilat ovat romahtaneet alle 20 asteeseen ja vettä tulee saavista kaatamalla. Pitkästä aikaa ei parvekkeella enää tarkene shortsit ja toppi päällä ja kylmä viima tuntuu pureutuvan luihin ja ytimiin asti. Toki tämä ei suomalaisen talvesta toipujan silmissä kovinkaan kummoiselta kuulosta, mutta pahvitalojen huonot puolet alkavat todella iskeytyä tajuntaani: kun lämpötila ulkona tippuu, se tippuu välittömästi myös sisätiloissa. Onneksi löytyy yhdet villasukat 30 kilon matkatavaroiden joukosta. Ayrissa säätiedotus näyttäisi onneksi noin 34 asteen päivälämpötiloja ja trooppisen ilmaston alueelle sijoittuva kylä ei taida kokea talvea juuri laisinkaan.

Viimeinen viikko oli mukava, mutta vahvisti myös tunnettani siitä, että on aika jatkaa matkassa eteenpäin. Tämän kaupungin nurkat ovat kirjaimellisesti kolutut. Ei sillä, ettenkö Perthistä pitäisi - tämä kaupunki erilaisine lähiöineen on todellakin muodostunut turvalliseksi, onnelliseksi kodiksi, mutta on aika nähdä jotain muuta ja uutta. Kauhistuttaa, kuinka paljon nähtävää on edessä: koko East Coast huvittaisi kaluta läpi aina Cairnsista Melbourneen ja miksei pikku visiitti Adelaideenkin. Suorinta tietähän Cairnsista Melbourneen on matkaan vaivaiset 3000 kilometriä, että eihän tällaiseen pikku reissuun paljoakaan aikaa tarvitse varata. Siinä sivussa pitäisi myös päästä siellä Balilla käymään ja toki joulu Suomessa on edelleen bucket listalla vuodelle 2015. Että jos jollain on liikaa tonneja taskunpohjalla, niin mielelläni annan tilitietoni auttaakseni ongelman korjaamisessa.

Tekstillinen sisältö ei tuota suurtakaan mielihyvää tämän näppäimistön takana häärijän silmissä, mutta mikä kuvallinen saldo tänään tarjolla onkaan! Uusi kämppiksemme sattuu olemaan auton omistaja ja tämäkin rallikuski pääsi vihdoin auton rattiin puolen vuoden jälkeen. Vasemmanpuoleisuus on iskostunut syvälle tajuntaan viime kuukausien aikana, eikä ratin väärällä puolella oleminen tuntunut lainkaan erikoiselta lukuunottamatta muutamaa pyyhkijäepisodia vilkkua etsiessä saatikka auton oven hapuilemista vaihdekeppiä etsiessä. Nyt on pakko luovuttaa tämän blogin suhteen tämän illan osalta ja palata uudelleenjärjestelemään käsimatkatavaroita noin kolmannentoista kerran kolmen tunnin sisällä. Elämän paino ei todellakaan ole 23 kiloa + seitsemän kiloa matkustamoon kelpaavaa tavaraa. Olen epäonnistunut backpacker.